Sivut

torstai 13. joulukuuta 2018

Sahu18: Sorasen perheen monimutkainen arki

Sorasen perheen monimutkainen arki

Tervetuloa seuraamaan Sorasen perheen monimutkaista ja haastavaa arkea. Aluksi meillä oli pelkkä alustava suunnitelma ryhmätyön aiheista ja siihen liittyvistä hahmoista. Pikkuhiljaa aiheet alkoivat hahmottumaan, faktaa löytymään ja tarinat hahmottumaan. Kuten joskus elämässäkin, kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan ja lumipalloefektin myötä ongelmat alkavat kasaantumaan. Onneksi Sorasen perheen mukana on koko ajan työskennellyt oma lähihoitajamme Teemu, joka auttaa arjen eri käänteissä ja monessa muussakin jutussa. Pitkin tarinaa kuulemme Teemun kertomuksia mihin hän perhettä on Tampereen palvelujärjestelmässä ohjannut! Tutustu ryhmätöihin, tarinoihin ja linkkeihin, sekä vastaa tarinan lopussa olevaan pakolliseen kyselyyn. Teitte hauskan tarinan, joten tästä se lähtee...

















Miten halu näyttää ja ihastus tuokin isoja ongelmia?

Eetu 15v. kuuluu koulussa viiden nuoren muodostamaan jengiin. Jengi kiusaa koulussa itseään huonompia ja yllyttävät Eetun mukaan kiusaamiseen. Eetu ei oikein välitä muiden kiusaamisesta, mutta koska hän pelkää jäävänsä yksin hän tekee mitä kaverit pyytää. Vapaa-ajalla jengiin liittyy pari lukiolaista, jotka vievät jengin päihteiden salattuun maailmaan. 

Tämä alkoi n. Vuosi sitten, nykyään Eetu viettää viikonloppunsa juoden ja kannabista polttaen sekä ”huonompiaan” kiusaten. Eetua kannustaa juomaan hänen lukioikäinen ihastuksensa johon Eetu yrittää kovasti tehdä vaikutuksen. Eetu on joutunut jo tappeluun todistaakseen tytölle, että on nuoresta iästä kova jätkä. Valitettavasti rohkaisuryypyt eivät auttanut ja Eetu joutui pahoin pahoinpidellyksi hävittyään tappelun. Tappio harmitti Eetua ja hänen ystävänsä suositteli hänelle yksissä illanvietossa kannabiksen kokeilemista rohkaisuksi ja hermojen rauhoittamista varten. 

Eetu on alkanut ymmärtämään oman passiivisuutensa ja ei halua enää lähteä sisältä minnekään muutakuin viikonloppuisin. Arkisin Eetu viettää kaiken vapaa-aikansa pelaten, paetakseen arkeaan. Tavasta on muodostunut hänelle jo hiukan riippuvuus. 

Lähihoitaja Antti: Eetun mieleen on eniten chatit ja keskusteluryhmät, joten ohjataan hänet käyttämään niitä. Kouluongelmiin ohjataan hakemaan apua opettajilta ja kuraattorilta. Jos tilanne ei parane, vanhempia ohjataan hakemaan apua nuoriosasemalta tai A-klinikalta



Kun Kyllikki kohottaa kaulintaan, kaikki tottelee!

Kyllikki on rautainen anoppi, joka asuu perheen lähellä. Kyllikillä on kuitenkin alkanut jo pidempään tulemaan alakuloisuutta, jonka hän näyttää kiukuttelemalla poikansa Jarkon vaimolle. Aina kun Kyllikki näkee Jarkon vaimon alkaa hänellä jostain sielun syövereistä muistumaan vanhat asiat, jotka nostattavat tunteet pintaan. Yhtenä päivänä Kyllikki ei enää jaksa nousta sängystä ja Jarkko vie hänet lääkäriin. Lääkäri tekee M1-lähetteen, koska on hyvin huolissaan hänen voinnista. 

Kyllikki on joutunut osastohoitoon masennuksen seurauksena. Hän on itse epätietoinen tilanteestaan eikä ymmärrrä masennusta sairautena. Kyllikki ei ole valmis muuttamaan elämäntapojensa millään lailla. Itse hän arvio tilanteensa syyksi yksinäisyyden ja sen kun hän joutuu hoitamaan kaikki asiat läheistensä puolesta. Hoitokeinoista hänellä ei ole minkäänlaista tietoa. Hoitokeinoja ovat lääkehoito, psykoterapia ja laitoshoito. Sairaalajaksolla hänelle selitettiin mitä masennus on ja mistä hänen paha olonsa johtuu. 

Kyllikille kerrottiin mahdollisista hoitomuodosta ja niiden toteuttamismenetelmistä. Hän ei kuitenkaan ole samaa mieltä hoitajien kanssa siitä että hänellä oikeasti olisi masennus ja että hän ylipäätään tarvitsisi mitään apua sen hoidossa. Kuitenkin hän tiedostaa oman pahan olosta, koska vanha rakkaus kaivertaa hänen mieltään. Lyhyen osastojakson jälkeen Kyllikki pääsee takaisin kotiin.

Hänen ICD-10 luokituksen mukaan hänen masennuksensa on keskivaikea.Hänen pääoireitansa ovat: 
  • Masentunut mieliala suurimman osan aikaa 
  • Kiinnostuksen tai mielihyvän menettäminen asioihin ,jotka ovat tavallisesti kiinnostaneet
  • Unihäiriöt 
  • Psykomotorinen muutos (kiihtymys)
  • Ruokahalun lisääntyminen 
  • Subjektiivinen tai havaittu keskittymisvaikeus joka voidaan havaita päättämättömyydellä tai jahkailulla 

Lähihoitaja Antti: Kyllikkiä ohjataan hakemaan apua senioripysäkiltä, jossa on ikätovereita ja ammattilaisia. Kerrotaan mahdollisuudesta osallistua yksilö- ja ryhmäkeskusteluihin



Kun tarpeeksi tökkii ja kampeaa, niin seuraukset voi olla kohtalokkaat!

Parz´cal eli tuttavallisemmin Parscal on 35-vuotias kahden lapsen äiti. Hän on ammatiltaan parturi-kampaaja, mutta tällä hetkellä äitiyslomalla. Parscalilla on ollut taipumusta itsetuhoisuuteen nuoruudessa, koska hän ei ole kokenut olleensa tasa-arvoinen muiden kanssa ja tulleensa hyväksytyksi ensimmäisinä vuosinaan Suomessa. Parscalilla on ollut kuormittava elämäntilanne johtuen monista asioista. Hänen 15- vuotiaalla pojallaan on ollut sosiaalisia ongelmia. Ne ovat aiheuttaneet Parscalille äitinä stressiä ja huolta. Siitä asti kun Parscal ja Jarkko ovat menneet naimisiin, on Jarkon äiti Kyllikki ottanut Parscalin silmätikuksi ja puuttunut hänen elämäänsä jatkuvasti. Kyllikki on Jarkon huomaamatta kiusannut Parscalia monin eri tavoin. Kyllikki on antanut Parscalin jatkuvasti ymmärtää että hän ei ole tervetullut perheeseen eikä riittävän hyvä Jarkolle ihonvärinsä ja taustansa vuoksi. 

Kyllikillä on todettu masennus, josta on luultavasti osittain johtunut myös pahan olon purkaminen Parscaliin. Kyllikki on joutunut osastohoitoon ja Jarkollekin on alkanut paljastua Kyllikin käytös Parscalia kohtaan. Pitkään jatkunut kiusaaminen Kyllikin toimesta ja pojan ongelmat ovat laukaisseet Parscalin itsetuhoisuuden jo jokin aika sitten ja hänellä on ollut itsetuhoisia ajatuksia jo muutaman kuukauden. Parscalin pahaolo purkaantui yhtenä iltana niin, että hän päätti toteuttaa pitkään jatkuneet itsetuhoiset ajatukset. Hän otti alkoholia ja paljon kipulääkkeitä. Jarkko kuitenkin ehti soittaa ambulanssin tarpeeksi ajoissa ja Parscal pääsi sairaalaan. 

Kun Parscal on sairaalassa palannut tajuihinsa, on hän hyvin hoitokielteinen ja hänen on hyvin vaikea hyväksyä tilaansa. Hoitohenkilökunta kuitenkin katsoo parhaaksi, että Parscal menee osastohoitoon, koska on vaaraksi itselleen kotonaan. Hän on akuuttipsykiatrian osastolla hoidossa kaksi viikkoa. Tämän jälkeen Parscal jatkaa viikottaista terapiassa käyntiä.

Lähihoitaja Antti: Parz'calille kerrotaan, että jos on itsetuhoisia ajatuksia, kannattaa käydä terveyskeskuksessa juttelemassa lääkärille, joka tekee tarvittaessa lähetteen psykiatrille. Kerrotaan valtakunnallisesta kriisipuhelimesta, johon voi soittaa arkisin klo 9-7 ja viikonloppuisin sekä juhlapyhinä klo 15-07



Kun Jarkko turvaa kansalaisia, on siinä aina vaaran elementit läsnä.

Jarkko lähti normaaliin tapaansa töihin 1.4 tiistaina, aamuvuoroon. Työpäivä sujui rauhallisesti, kunnes Jarkon partio sai hälytyksen mahdollisesta rattijuoposta Tampellan alueella. Jarkon partion tehtävänä oli kiertää eri reittiä jota rattijuoppo ajoi, ja mennä asettamaan piikkimatto tielle. Kun piikkimatto oli valmiina, rattijuoppo lähestyi heitä kovaa vauhtia, aikomuksenani kiertää mattoa. Jarkko ei ehtinyt väistää, vaan rattijuoppo ajoi hänen yli, aiheuttaen vakavat vammat. Kuskin nopeudeksi mitattiin 110 km/h. Huumepikatesti näytti positiivista amfetamiinille. Valitettavasti Jarkko menehtyi saamiinsa vammoihin ambulanssissa, matkalla sairaalaan.

Parz'cal on Justiinan kanssa kotona, Eetu koulussa ja Kyllikki on tullut vierailulle leipomaan lapsille korvapuusteja.  Ovikello soi, ja oven takana seisoo Sisä- Suomen poliisilaitoksen päällikkö Timo Vuola (Jarkon pomo). Joka tuo suru-uutisen Sorasten perheelle. Parz´cal päästää miehen sisään ja istuu sovalle miehen käskystä. Kyllikki saapuu keittiöstä olohuoneeseen kuultuaan Parz´calin lohduttoman itkun. Kyllikillekin käy ilmi Jarkon kuolema. 

Antti saapuu seuraavana päivänä perheen kotiin kuultuaan suru-uutisen. Kyllikki avaa oven Parz´calin istuessa hiljaa olohuoneessa. Kyllikki on jäänyt hoitamaan lapsia, sillä Parz´cal ei ole siihen pystynyt. Kyllikki pyytää Antilta apua suru-uutisten kertomiseen Eetulle, sillä hän ei tiedä miten itse kertoisi asian. Kyllikki ja Antti menevät Eetun huoneeseen kertomaan kyseisen asian. Antti soittaa kriisiapua perheelle, jotka saapuvat muutamaa tuntia myöhemmin tukemaan perhettä. Kyllikki torjui tarjotun avun, ja kertoi pärjäävänsä yksin.

Seuraavalla viikolla vietetään Jarkon hautajaisia. Kyllikki on suunnitellut pojalleen hautajaiset yksin, sillä Parz´calista ei ole ollut apua. Parz´calista on tullut itsetuhoisempi hautajaisten lähestyessä. Antti on vieraillut perheen luona useita kertoja viikossa tukemassa perhettä ja varsinkin Parz´calia. Antin käyntien avulla Parz´cal on saanut elämän haluaan takaisin. Kyllikki syyttää Parz’calia lasten heitteille jätöstä, hänen mielestään Parz´calilla ei ole oikeutta olla huomioimatta lapsien tarpeita oman surunsa takia, sillä Jarkko ei olisi ikinä samassa tilanteessa tehnyt Parz´calin tavoin. Parz´calin ja Kyllikin välit huononevat entisestään. Lapset viettävät enemmän aikaa Kyllikin luona, sillä tunnelma kotona on erittäin kireä. Antti on järjestänyt Parz´calille psykologin säännölliset käynti ajat, jotka ovat jonkin verran auttaneet. 

Parz´cal käy säännöllisesti psykologilla, joka on auttanut häntä hyväksymään Jarkon menetyksen. Hän viettää enemmän aikaa lastensa kanssa, koska Kyllikki on uhannut muuten hakea itselleen lasten huoltajuutta. Kyllikki on lopulta uskaltautunut kertomaan  Parz´calille hänen syvien tunteidensa syitä ja miksi hän on purkanut niitä häneen. Kyllikillä oli 60-luvulla kesäromanssi kun hän oli avustustyöntekijänä Namibiassa. Suhde kuitenkin päättyi, eikä hän ole päässyt siitä oikein vieläkään ylitse. Kyllikki on ihana iloinen itsensä ja vierailee Sorasten luona joka päivä, leipoen ja vahtien lapsia. Eetu on hyväksynyt asian nopean kriisiavun avulla ja vierailee säännöllisesti Kyllikin kanssa Jarkon haudalla. Pikku Justiina kyselee isänsä perään, mutta on oppinut, ettei isä tule enää kotiin.

Lähihoitaja Antti: Jarkon kuoleman johdosta ohjataan ottamaan yhteyttä sosiaalipäivystyksen, jos tarvitsee kiireellistä apua. Ohjataan koko perhe jälkipuinti, jolla ehkäistään kriisin aiheuttamia jälkireaktioita. Sosiaalipäivystys puh. 0408062606

Kuka auttaa auttajaa?

Kaiken tapahtumien jälkeen Antti hakeutui työnohjaukseen. Jarkon kuoltua, Eetun koulu ongelmien ja päihde ja peliriippuvuuden sekä parz’cal itsetuhoisuutena ja Kyllikin masentuneisuuden jälkeen. Työn ohjauksessa Antti kertoi tapahtumaketjusta ja työnohjaajan neuvoivat ja tuki Anttia. Antti käy työn ohjauksessa 4 viikon ajan kerran viikossa. Antti voi saada neuvoja ja motivaatiota miten toteuttaa työtä arjessa Sorasten perheessä.

Kaiken tapahtuneen jälkeen Anttia jäi eniten vaivaamaan Eetun tulevaisuus. Antti alkoi ohjauksessa puhumaan Eetun ongelmista ja miten alkuun yritti tilannetta ratkoa. Ohjaaja loi samankaltaisen tapauksen ja alkoi ratkoa Antin kanssa tapausta. Tämä opetti Antille uusia näkemyksiä tilanteesta kuinka hoitaa asiaa tulevaisuudessa, myös uusia menetelmiä Eetun kanssa. Työnohjauksen loputtua Antti oli itsevarmempi ja pystyi hyödyntämään työnohjauksessa saatuja työmenetelmiä. Antti suosittelee samassa tilanteessa olevia hoitajia hakemaan työnohjaukseen.




Lopuksi vielä kooste miten Lähihoitajamme Antti eri tilanteissa lähti hakemaan apua perheelle.



Miten tarina sitten päättyi?

Vuoden kuluttua Jarkon kuolemasta Kyllikki on saanut apua yksinäisyyteen senioripysäkiltä ja on saanut muutaman ystävän, joiden kanssa viettää vapaa-aikaa.Parz'cal hukuttaa suruaan aluksi viiniin, jonka seurauksena Kyllikki on uhannut huostaanotolla, koska hän ei pysty huolehtimaan niin pienestä lapsesta. Eetu on vuoden aikana ongelmien ratkaisemisen ohella löytänyt keskusteluryhmässä rakkauden. Hänen nimensä on Hermanni. Hän asuu vielä äidillään, mutta tykkää viettää aikaa Kyllikin luona, koska ei halua katsella äitinsä juomista.

TEHTÄVÄ:
HUHHUH! Olipa hienosti toteutettu tarina! :D Kun olet lukenut tarinat, katsonut ryhmätyöt ja tutustunut tarkasti linkkeihin, niin käy vastaamassa PAKOLLISEEN KYSELYYN!