Sivut

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Haastavien asiakkaiden hammashoitola osa 4.

Haastavien asiakkaiden hammashoitola osa 4.

Aikasemmissa jaksoissa työpäiväänsä ovat meille avartaneet Aila ja Martti, Ruusu"Fittis"-Marja ja Hermanni "Fattis" ja Sakke ja Riitta-Liisa. Tänään kuitenkin keskitymme Hammashoitaja Sakken ja Lääkäri Riitta-Liisan haastavaan päivään! Samalla pääsemme seuraamaan päivän tapahtumia myös asiakkaan näkökulmasta, kun Susanna kertoo oman näkökulmansa päivän tapahtumiin. 

No niin...tästä se päivä lähtee!











1. Asiakas: Lotta
Lotta on tullut hammastarkastukseen. Hänellä on lievä neurologinen oireyhtymä. Lotta haaveilee hammaslääkärin ammatista. Maija on kiinnostunut kuulemaan miksi Lotta haluaa hammaslääkäriksi. Maija yllättyy kuinka paljon Lotta tietää hampaisiin liittyvistä asioista. Lottaa on vaikea saada tuoliin, koska hän on hermostunut ja levoton. Tarkastuksen aikana Lotan nykäykset lisääntyvät, koska tilanne jännittää häntä. Lotta pelästyy tehoimun ääntä ja alkaa huutamaan, että häntä sattuu. Tarkastus lopetetaan hetkeksi. Juttelemme Lotan kanssa, jotta ajatukset saataisiin muualle ja hän pystyisi rauhoittumaan. Lotta pysyy loppuajan rauhallisena. Tarkastuksen jälkeen Lotta saa kotiin mukaan hammastahnaa ja hammasharjan. Hän lähtee hyvillä mielin kotiin ja sanoo odottavansa jo seuraavaa kertaa.



2. Asiakas: Miika
Seuraavana on vastaanotolle tulossa Miika, joka on 35-vuotias ja lievästi Cp-vammainen. Miika saapuu vastaanotolle pyörätuolilla mukanaan omaishoitaja (tyttöystävä). Aika on varattu tutulle hammaslääkärille, joka osaa toimia Miikan rajoitteet huomioon ottaen. Miikalle on varattu hieman normaalia pidempi aika vuosittaiseen hammastarkastukseen, jotta tarkastus voidaan tehdä rauhassa taukoja pitäen. Tiesimme etukäteen Miikan tarvitsevan apua siirtymisessä pyörätuolista hoitotuoliin, heikentyneen liikuntakykynsä takia ja autamme mm. kääntämällä käsinojan sivuun ja siirtämään pyörätuolin pois tieltä. Miikalla on spastinen cp-oireyhtymä, joka aiheuttaa niskanalueen pakkoliiketta, joka hankaloittaa suun yhtäjaksoista tutkimista. Tämän takia Miikalle kerrotaan kokoajan mitä tehdään ja mitä instrumentteja käytetään, jotta vältytään pistotapaturmilta sekä hoitotuoliin on varattu ylimääräinen niskatyyny. Miikan puheentuottamisessa on välillä hitautta ja otamme tämän huomioon tehdessämme hänelle kysymyksiä esim. omahoidosta. Käynti sujui tutulla kaavalla ja hänelle varattiin uusi aika valmiiksi. 






3. Asiakas: Miisa
Kolmantena asiakkaana meille on tulossa 17-vuotias näkö- ja kuulovammainen Miisa-neiti. Miisa on menettänyt näkönsä ja osittain kuulonsa 15-vuotiaana mopo onnettomuudessa. Hänellä on korvassaan kuulokoje, jonka avulla hän pystyy hieman kuulemaan ja näin ollen kommunikoimaan puhumalla. Miisa tulee hammashoitolaan opaskoiran Taiston kanssa. Miisa saapuu hoitolaan kela-taksilla ja taksikuski saattaa hänet odotustilaan. Hoitohenkilökunta on valmistautunut ja sammuttanut radion, ylimääräisen melun välttämiseksi. Kun Miisa on saapunut, hoitaja hakee Miisan odotushuoneesta kutsumalla häntä nimellä ja huomion kiinnittämiseksi koskettaa häntä kevyesti olkapäähän. Miisa ottaa hoitajaa käsivarresta kiinni ja hoitaja ohjaa Miisan huoneeseen. Taisto jää istumaan oven eteen ja huoneessa hoitaja ja lääkäri kuvailevat ympäristöä ja mitä toimenpiteessä tehdään. Puhuttaessa käytetään selkeää ja kovaa ääntä. Hoitaja ohjaa Miisan tuoliin ja lääkäri kertoo mitä toimenpiteessä tehdään. Lääkäri kertoo koko toimenpiteen ajan mitä tehdään. Kertoessaan pysäyttää kaikki koneet minimoidakseen äänihaitat. Toimenpiteen jälkeen Miisa opastetaan odotushuoneeseen, missä taksikuski häntä jo odottelee. 





4. Asiakas: Pirkko
Seuraavana onkin sitten mielenkiintoinen asiakas tulossa, kun Pirkolla on hammastarkastusaika. Pirkko ei meinaa ensin löytää hammashoitolan ovea, jolloin hänen hermonsa kiristyvät. Pirkko on jo valmiiksi päihtynyt, mutta hermostukseen hän hörppäisee pullostaan alkoholia rauhoittaakseen itseään. Vihdoin kuitenkin hän löytää hammashoitolan oven, jossa henkilökunta neuvoo häntä odotustilaan istumaan. Pirkko tiuskaisee kovaan ääneen henkilökunnalle huonoista opasteista hammashoitolan pihalla. 

Hoitaja kutsuu Pirkon hoitohuoneeseen. Pirkko kompuroi päihtyneenä huoneen ovesta sisään, seinistä kiinni pitäen. Hoitaja kehoittaa jättämään ulkovaatteet ja repun naulakkoon. Pirkko ei ole tästä mielissään, ja suhtautuu epäilevästi hoitohenkilökuntaan. Seuraavaksi hoitaja suostuttelee häntä hoitotuoliin, jolloin Pirkko lähtee tallustamaan kohti tuolia. Hoitaja yrittää auttaa tuoliin pääsyssä tukien häntä olkapäästä. Pirkko hermostuu tästä ja tiuskaisee "älä koske!". Hoitaja pahoittelee ja pyytää häntä rauhoittumaan. Pirkko pääsee ominvoimin kuitenkin tuoliin, jolloin tuoli kallistetaan hoitoasentoon. Hän on itse sitä mieltä että ei ole tarvetta suunhoitoon. Hammaslääkäri perustelee miksi on syytä tehdä tarkastus, mutta Pirkko ei meinaa hyväksyä tätä. Vihdoin kun tilanne vähän rauhoittuu tarkastus päästään aloittamaan. 

Pirkolla on vaikeuksia pitää suu auki ja olla rauhassa. Hoitaja rauhoittelee ja kertoo tulevia työvaiheita ennalta. Pirkko ei ymmärrä lääkärin ohjeistuksia hoidon aikana, jolloin hermot kiristyvät entisestään. Mielialat vaihtelevat laidasta laitaan, sillä hetken hän oli jo aivan rauhallinen. Röntgenkuvan otto ei onnistu, sillä Pirkko ei suostu pitämään suussaan kuvapidikettä. Ajan puutteen vuoksi kuva jätetään ottamatta ja siirretään seuraavaan hoitokertaan, sillä hänellä on myös paljon muuta hoidontarvetta. Tutkimuksen aikana Pirkko väsyi tuoliin, eikä hän hoidon päätyttyä meinaa nousta ylös. Hoitohenkilökunta tarjoutuu auttamaan Pirkkoa ylös, mutta hän kieltäytyy avusta. Odotellessa lääkäri kehottaa Pirkkoa vähentämään alkoholin käyttöä, mutta hän ei ota neuvoja kuuleviin korviinsa. Aikataulu rupeaa kiristymään ja seuraavasta ajasta ollaan jo hieman myöhässä. Hoitohenkilökunta pyytää ystävällisesti Pirkkoa siirtymään ajanvaraus luukulle hammashoitolan aulaan ja näyttämään siellä lappua, jonka avulla hän saa uudet tarvittavat ajat. Pirkko kerää tavaransa kainaloon ja matelee hoitohuoneesta ulos muristen mennessään kiukkuisena ja paiskoo oven perässään kiinni. 



5. Asiakas: Kan
Kiinalainen Kan on 45-vuotias turisti, joka on tullut joulunaikaan Suomeen lomalle. Kan on tullut yksin Suomeen, mikä sinänsä on hieman haastavaa, sillä Kan ei osaa Suomea ja englanniksi taittuu ainoa sana: photo, photo... Kun Kan oli ollut reissun päällä noin viisi (5) päivää, kun hän päätti lähteä Tampereen Keskustorin Joulutorille katselemaan ja maistelemaan uusi herkkuja. Päädyttyään yhdelle pienelle makeiskojulle, päätti Kan ostaa jonkinlaisen kovan karamellin, mitä hän ei ole ikinä ennen nähnyt, saatikka sitten maistanut. Laitettuaan karamellin suuhunsa ja puraistuaan kovalla voimalla, Kan:ilta lohkesi etuhampaasta palanen. Hän otti hampaan ja laittoi sen taskuunsa. Heti hotellille päästyään, hän alkoi etsiä lähintä yksityistä hammaslääkäriä, ja ei mennytkään kauaa, kun Kan löysi sopivan hammaslääkärin ja varasi sinne sähköisesti ajan seuraavalle aamulle klo: 8.15. Kan pääsi hammaslääkäriin, jonne hän tuli ilman tulkkia ja myöhästyneen aikataulun takia, ei ollut aikaa tilata tulkkia paikalle, joten hammahoitolassa toimittiiin kielimuurin takia Google kääntäjällä ja elekielellä. Lopuksi toimenpiteen jälkeen, otettiin ylös Kan:in matkavakuutus tiedot, ja lähetetiin lasku perässä. Kan:ille annettiin mukaan lappu, jonka hän voi antaa omalle hammaslääkärilleen kotimaassaan, johon oli kirjattu mitä hänelle ole tehty. 



6. Asiakas: Bob
Bob on 25 vuotias nuori mies ja nykyisin asuu Tampereella ja pelaa ammatikseen koripalloa. Hänen nykyinen joukkueensa on Tampereen pyrintö. Bob on tällähetkellä puolivuotisella sairaslomalla koska hänellä todettiin skitsofrenia. Bob on ollut erittäin epäileväinen siitä asti kun hänellä todettiin skitsofrenia.  Bobin äiti Alice on varannut Bobille ajan tarkastukseen, koska Bob on valitellut hammaskivusta. Alice saattaa Bobin hammaslääkäriin ja jää odottamaan odotusaulaan. Bob kutsutaan nimellä hoitohuoneeseen ja häneltä kysytään kuulumisia, tämänhetkisestä terveydentilasta ja lääkityksestä. Bob pyydetään istumaan hoitotuoliin. Hammaslääkärin ja hoitajan on huomioitava kohdattaessaan skitsofrenikko, että luovat turvallisen ympäristön ilmeillä ja eleillä, ettei Bob olisi niin stressaantunut. 

Suunnittelimme etukäteen että suhtaudumme harhoihin myöntyvästi sekä positiivisesti eikä kiihdytä. Bob istui tuoliin ja tarkastus voitiin aloittaa. Huomioimme työtä tehdessä, että emme ottaneet rtg-kuvia koska skitsofrenikko voi luulla että häntä vakoillaan. Mikäli asiakas ymmärtää sairautensa voi häneltä kysyä suoraan mahdollisista harhoista. Tarkastimme mahdollisimman yksinkertaisesti Bobin hampaat. Pidimme instrumentit loitommalla ettei sattuisi vahinkoa mikäli harhoja tulee ja olo ahdistuu. Huomioimme rauhallisen puheen ja kerroimme koko ajan mitä tapahtuu esim uusien instrumenttien käyttäminen kerrottiin mihin mitäkin käytetään. Loppujen lopuksi Bobin vihlonta johtui hammaskivestä ja Bob oli myöntyväinen hammaskiven poistoon. Hammastarkastus sujui hyvin ja saimme kaikki tehtyä kerralla, ettei tarvinnut varata uutta aikaa. Bob lähti hyvillä mielin hammaslääkäristä Alicen kanssa.



TEHTÄVÄ: Teitte todella hienoja tarinoita! Kun olet lukenut tarinat ja tutustunut linkkeihin niin käy vastaamassa PAKOLLISEEN KYSELYYN